Ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa. Olen valloittanut pikkuhiljaa olohuoneen, keittiön ja eteisen. Lauman muut jäsenet näyttää menevän jonnekin huoneisiin, joissa heilllä on nukkumapaikat. En pääse sinne, mutta en kyllä ole halunnutkaan. Näyttää pimeältä paikalta. Minä pelkään kaikkea suurta, erilaista ja kovia ääniä. Pelkään postilaatikkoa puhumattakaan roskiksesta. Näyttävät ihan hirviöiltä, vaikka söisivät pieniä koiranpentuja. Pysyn visusti erossa. Olen vähän korkeampi kuin emäntäni ulkoilukenkä. Kun painan pääni hankeen, minusta näkyy vain kolme mustaa täplää. Toistaiseksi vastaantulijoista osa on ruvennut nauramaan nähdessäni minut. Mutta kyllä minä vielä tästä kasvan. Osaan jo murista. Olen harjoitellut, mutta emäntäni suupielet vain nousee ylöspäin. Minua kuulema kielletään johdonmukaisesti ja palkitaan hyvästä käyttäytymisestä. Jaa, pitkä tie vielä edessä.. Mutta nyt hihnaa etsimään, tiedä vaikka pääsisi ulos.
PS: Emäntä olisi laittanut kuvaa minusta, mutta ei ennätä ottamaan kuvaa. Muutamassa näkyy vain hännänpää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti