maanantai 16. tammikuuta 2012

Luonnon ääniä, tuulen tuntemuksia, unelma kesästä

Tammikuussa valoisa aika pitenee. Ensin viisi minuuttia viikossa ja kevään edetessä pian 6 minuuttia päivässä. Aavistus keväästä tulee valon mukana, vaikka talvi onkin syvimmillään tammi-helmikuulla. Miten kaipaankaan kesäöitä, valoisia kuulaita hetkiä, lintujen taukoamatonta laulua kuusien oksistoissa. Aamupalaa lämpimässä auringonpaisteessa. Useinhan odottaminen on yhtä kutkuttavaa kuin päämäärän saavuttaminen. Kesän odotus alkaa. Suunnittelen, mitä mukavaa pihalle tai kesäkeittiöön sisustusta. Unelmia, unien ja suunnitelmien sekoituksia.

Kesän tai talven kauniina rauhaisina päivinä, aistin täysin siemauksin  luontoa, männyn  kaarnan rouheutta, tuulen tuoksua tai käen kaukaista kukkumista. Ongen kohon hiljaista kelluntaa tai pilkkivavan äkillistä nykäisyä.  Kun on niin hiljaista, että säikähtää tuulen huminaa puiden latvustoissa. Kesä tai talvi, unelma tulevasta kulkee mukanani.

TALVIUNELMIA




KESÄISET UNELMAT



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti