lauantai 21. heinäkuuta 2012

Muistot

Kun muistelee lapsuuden kesiä, tuntuu että aurinko paistoi aina. Vastaleikatun nurmen tuoksu tuo mieleen heinäpellon, haravan, traktorin moottorin tasaisen puksutuksen, heinien pistelyn iholla keikkuvan heinäkuorman päällä. Tästä kesästäkin jää muistot koko perheelle. Vaikka ilmat ei aina ole suotuisat, muistot ovat mukavia ja lämpimiä.

Mökkihöppänän loma on lopuillaan. Tekemistä on riittänyt. Vieläkin jää monta hommaa kesken, mutta onneksi on valoisat aamut ja loppukesän raikkaat illat. Mustikat, vadelmat, lakat ja monet muut marjat on kerättävä ja säilöttävä. Sitten kun mittari näyttää miinusasteita on mökin takkatulen lämmössä mukava syödä marjasoppaa tai vähän jäisiä pakastemarjoja. Mökkihöppänällä on unelmia ensi talveksi. Joskohan niistä saisi jonkun vaikka toteutettua, ei koskaan tiedä. Unelmat ovat tärkeitä ja tarvitaan uskallusta toteuttaa niitä. Mökkihöppänä on saanut toteutettua jotkut unelmansa. Ne ovat olleet juuri sellaisia, joiden eteen on kannattanut tehdä töitä.

Jos ajattelee negatiivisia, juoruilevia, kateellisia ja ilkeitä muista ihmisistä, tekee ympäristönsä kovin ankeaksi eikä  ainakaan jätä hyviä muistoja itsestään. Elämä on elettävänä vain kerran, siksi on hyvä miettiä millaisen elämän itselleen oikein haluaa. Itse haluan ympärilleni hyviä ja minulle tärkeitä asioita. Silloin siivet kannattaa vastoinkäymistenkin ohi ja "ankeuttajat" jäävät  pienenpieneen arvottomuuteensa. Siis loppukesää kohden positiivisin mielin. Mitähän nurkan takana odottaakaan?


Iltausva

Päikkärikaveri

Kesäkahvilan hepat

Kiuasvene roikkuu tuikkutelineenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti