Koiranpennun päiväkirja 2

Ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa. Olen valloittanut pikkuhiljaa olohuoneen, keittiön ja eteisen. Lauman muut jäsenet näyttää menevän jonnekin huoneisiin, joissa heilllä on nukkumapaikat. En pääse sinne,  mutta en kyllä ole halunnutkaan. Näyttää pimeältä paikalta. Minä pelkään kaikkea suurta, erilaista ja kovia ääniä. Pelkään postilaatikkoa puhumattakaan roskiksesta. Näyttävät ihan hirviöiltä, vaikka söisivät pieniä koiranpentuja. Pysyn visusti erossa. Olen vähän korkeampi kuin emäntäni ulkoilukenkä. Kun painan pääni hankeen, minusta näkyy vain kolme mustaa täplää. Toistaiseksi vastaantulijoista osa on ruvennut nauramaan nähdessäni minut. Mutta kyllä minä vielä tästä kasvan. Osaan  jo murista. Olen harjoitellut, mutta emäntäni suupielet vain nousee ylöspäin. Minua kuulema kielletään johdonmukaisesti ja palkitaan hyvästä käyttäytymisestä. Jaa, pitkä tie vielä edessä.. Mutta nyt hihnaa etsimään, tiedä vaikka pääsisi ulos.

PS: Emäntä olisi laittanut kuvaa minusta, mutta ei ennätä ottamaan kuvaa. Muutamassa näkyy vain hännänpää.

Koiranpennun päiväkirja

Sain eilen uuden kodin. Matka Savosta Kainuuseen sujui nukkuen. Päivä meni uuteen "laumaan" tutustuessa. Toin mukanani paljon elämää, menoa ja meininkiä. Lisäksi ovesta livahti kanssani vilpitöntä iloa, hellyyttä ja läheisyyttä. Kävin ulkona ja sain pihapiiristä ihailijoita.Naapurin pappa sanoi tassupäivää. Yöllä kaipasin todella veljiäni ja sisariani, itketti.  Uusi lauma painui untenmaille ja en oikein tiennyt, missä olen. Aamulla taas asiat olivat hyvin. Silittäviä ja paijaavia käsiä riitti. Sylit olivat tarpeeksi lämpimiä ja pehmoisia. Minusta tuntuu, että viihdyn täällä. Uusi emäntäni vaikuttaa mukavalta.


Saanko esitellä: Moona, kaksi ja puoli kuukautta, jackrussel (tunnemme entuudestaan jackrusselin  nimeltään Hyrrä -  nimensä veroinen)

JAAHA, KETÄS TE OLETTE? MITÄ NYT TAPAHTUU?

MOONAN POSSU

OKEI, EIKÖHÄN TUO KUVAAMINEN JO RIITÄ

TÄÄ ON MUN

KOIRANPENNUN UNTA

Mielen sopukat, hiihtoretki ja kauniita talvisia kuvia

Uutena vuotena herättiin kauniiseen auringonnousuun. Päivästä tuli kaunis ja pakkastakin oli alle 10. Ilma oli sellainen, että ulkoilemaan oli ihan pakko päästä. Hiihdin pitkin rantoja ja keräsin sisimpääni aurinkoa, lumenhohtoa, jäätyneiden aaltojen varjoja, eläinten lumeen jättämiä jälkiä ja raittiin ilman tunnetta poskillani. Ajattelin, että jokaisessa on fyysisten ominaisuuksien lisäksi  henkisiä  "sopukoita", joihin voi tallentaa jotain itselle erityisen arvokasta ja voimavaroja antavaa. Ainakin "valosopukkani" oli päässyt tyhjentymään, niin paljon nautin  auringonvalosta.  Pimeä syksy on takana ja kevään aurinko pian kurkistaa taivaanrannan takaa. Jokaisella vuodenajalla on omat erityispiirteensä. Tämä vuodenvaihde jäi mieleeni muistojen sopukkaan erityisen tärkeänä.

UUDEN VUODEN PÄIVÄN AURINGONNOUSU

JÄNIKSEN JÄLJET. IHMETELLYT KAUNISTA MAISEMAA...

TALVINEN MAISEMA

MINNEHÄN UKKOKULTA ON HÄVINNYT, TAIVAANRANNAN TAAKSE ETSIMÄÄN KEVÄTTÄ

HIIHTÄJÄN PITKÄ VARJO

IKKUNA JÄÄKRISTALLISTA