sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Yölintu







Viime viikonloppuna loppukevään yö oli huikaisevan kaunis. Järven pinta peilasi hiljaisen tuulen väreilyä. Joutsenet lensivät  hiljalleen pitkin järven pintaa. Siipien hiljainen suhina kuului tumman rantaviivan peittämän rantasaunan laiturille. Tässä maisemassa mielenrauha valtaa  koko olemuksen. Aika menettää merkityksensä. Alkukesästä ei malttaisi nukkua ollenkaan. Männyt ja kuuset saivat vaaleanpunaisen taustavärityksen auringon laskiessa.

Aamuöinen lintukonsertti. Estraadilla oli  monta lajia. Käki kukkui jossain lähistöllä. Linnunpöntöt ovat saaneet asukkaita. Ehkä käkikin on jättänyt munansa jonkun linnun pesään.

Tästä saa voimavaraa arkeen. Vielä kädet multaan, muutama taimi istutetaan ja jäädään odottamaan kasvamisen ihmettä. Mökkihöppänän tapauksessa on nimittäin niin, että jos joku taimi jää henkiin - siinä on ihmettä kerrakseen!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Linnunpönttöjä ja uupunut menninkäinen



Kirpputorilöytö

Mökin akka ja ukko

 

Puuteline

 
Uudet asukkaat muuttivat mökkihöppänän pihapiiriin. Osallistuttiin miljoona linnunpönttöä -tempaukseen. Lintujen touhuja on kiva seurata ikkunasta. Telkän pönttökin löytyi rantapusikosta. Telkkä lentääkin vauhdilla pesäpönttöön.
Mökkihöppänä(t) ovat aloitelleet taas mökin remonttisuunnittelua. Uudet kaiteet yläkertaan, parvekkeelle laitetaan lasit, mökin lattia maalattaisiin harmaaksi. Maalausta ja saunaremonttiakin tiedossa. Saunaremontti on siitä hankala, ettei sauna ole pitkään aikaan sitten käytössä. Peseytymiseen täytyy kehittää jotain väliaikaratkaisua. Päivän touhuamisen jälkeen mökkihöppänän ei tarvitse unta odotella. Ukkokulta sanoo, ettei mökkihöppänän pää ennätä tyynyyn kun jo nukkumatti on tullut. Hiukan epäilen tuota tarinaa..
 
Mutta onhan noita nukkuvia kivimenninkäisiäkin olemassa. Menninkäinen istuu nojatuolissaan ja miettii maailman menoa. Lohkaresaappaat ovat olleet raskaat ja lepo tulee tarpeeseen. Sammaleinen takki lämmittää ilta-auringossa ja silmät painuu väkisinkin umpeen. Aamuhämärässä menninkäinen puistelee enimmät havut ja kävyt ympäriltään ja tassuttelee pitkin rantamännikköä. Jos kuulet joskus raskaat askeleet vanhan ikimetsän siimeksestä, mutta et näe kuin vanhan, sammaleisen kiven, olet onnekas. Siinä kivimenninkäinen nukkuu harmaan kepeää luonnonunta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Lainhuutoa, reikiä taivaassa ja karhun käpälät









Tänään on ollut mökillä keväinen päivä. Joutsenten keväiset tervehdyshuudot, teerien kukerrus ja metson kutkuttava keväinen laulu morsianehdokkaille - metsä ja järvi pian kuhisee elämää. Harmittaa kun riistakamera ei ollut oikealla kohdalla, kun viikolla oli mökkipihan keskeltä kävellyt unilta herännyt karhu. Isot oli jäljet ja monta muurahaispesää oli myllätty ja etsitty ruokaa tyhjään mahaan. Kieltämättä EN olisi halunnut kohdata karhua ihan henkilökohtaisesti. Tassunjäljet olivat ihan riittävät.

Illalla auringonlaskut ovat huikeita. Taivaassa oli auringonsäteiden polttamia reikiä pilvipeitteessä. 

Rajapyykit uudelle tontille asetettu, maanmittari teki tarkkaa työtä ja otti koordinaatit suoraan taivaalta. Rajalle asetettiin myös oranssit merkit. Ennen on ollut rajamerkkinä isoon kiveen hakatut numerot tai kirjaimet - joskus isojakin lohkareita. Taru kertoo, että jos kiviä oli siirrelty niin rajanhaltijaolento oli tullut kummittelemaan niille, jotka vääryydellä olivat kivet laittaneet. Nyt ei siitä ole pelkoa, kun satelliitit hoitaa homman. Lainhuutokin sanakin lienee todella vanha. Senkin saa tehtyä  jo netin kautta.

Ei tarvitse raahata isoja kiviä eikä huutaa rannalla lakia. Kaikki käy virtuaalisen kevyesti. Joskin laskut toimituksesta ja lainhuudosta ovat kiven raskasta tekoa.

 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Teeret, jäinen aita ja jäiset hiekkalevyt





Kaunis huurre

Tällaiseen ei kannata ajaa pahki moottorikelkalla keskellä järveä.


Jäiset hiekkalevyt rannalla

Teeret lämmittelemässä

Jäiset katiskat


Viikonloppuna lauhtui. Lauantaina vihdoin pääsi jäälle hiihtämään ja kuvaamaan luonnonilmiöitä. Teeret olivat yöpyneet kiepissä ja tulleet katselemaan, joko pakkanen loppuisi ja uskaltaisivat lähteä lentoon. Hiekkarannalle oli noussut jäisiä hiekkalevyjä. Ohi lensi kaksi riekkoakin, mutta joskus täytyy vain ihmetellä ilman kameraa luontokappaleiden kauneutta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, toivottaa mökkihöppänä!

 

perjantai 1. tammikuuta 2016

Mökkihöppänä varautuu pakkasiin

Kylpyhuoneen verho

Kaunis veronpidike

Kissanpäiviä luonnonkukkaniityllä


Pojan maalaamaan tauluun tuunattiin vanhasta ikkunasta kehys.









Kätevyyttä juhliin




Vuosi on taas vaihtunut. Aika menee niin nopeasti. Häivähdykset muistoista, tuoksut, valot ja varjot alkavat kerääntymään tältäkin vuodelta.  Mökkihöppänä kantaa tänään halkoja sisään. Ensi yöksi on luvattu jo kipakoita pakkasia. Takka ja leivinuuni lämmittää mukavasti.
Sitten voikin tehdä pieniä rästiinjääneitä puhdetöitä. Joulutohina on ohi. Tänä vuonna annoimme toisillemme toisenlaisia lahjoja.  Pienen pojan vanhemmille leffaliput, lahjakortit siitä, että pidämme toisistamme huolta ensi vuonna. Kevään siivoukseen ikkunanpesulahjakortti. Lapsille sellaisia lahjoja, joita he olivat toivoneet. Joulu oli siis lämminhenkinen ja vatsat täynnä jokaisella!

Nyt odottamaan uuden vuoden mukaan tuomia uusia kujeita..

 

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Mukiteline

Mökkihöperöiden myyntiin tuli ihana muki tai kuppiteline. Mökkihöppänä aikoo laittaa omat muumimukit esille!

 

lauantai 21. helmikuuta 2015

Tilhet












Tänään tilhet ovat parveilleet kotona pihapihlajissa ja sitten lehahtivat koivun oksille lepäämään.  Ainoa miinuspuoli oli, että samalla lintuparvi ruiskautti mökkihöppänän auton epämääräisen tummanpunaisella tuotannolla. Eräs tilhi jäi jopa ulkona olevaan amppeliin asustamaan. Lintuja on mukava seurata (kunhan auto on tallissa...)  Kevään vasta pilkahtaessa taivaanrannan takaa talvilinnut visertävät jo.  Auringonvalo, vihreät silmut  - kevään uskomaton voima on alkamassa. Luonto kuhisee ja kihisee elämää.  Mökkihöppänä päätti, että nyt on aika jo laittaa siemeniä multaan itämään. Hiukan ruohosipulia, tilliä, persiljaa.  Mökkihöppänästä on metkaa seurata, kuinka mullan seasta joskus vielä pilkottaa hiukan vihreää. Keväällä on ihmeellinen vaikutus. Lintuihin, luontoon ja mökkihöppänään. Nyt täytyy mennä katsomaan, mitä tuo ukkokulta mutisee sohvanuumenista. Olisikohan niin, että ukkokultakin alkaa herätä kevääseen?

 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lunta tulvillaan

Lunta putoo, lunta putoo, pilvi talvisukkaa kutoo. Sukka on  suuri, lunta pudonnut taivaantäydeltä,  niin etten muista vastaavaa.  Millainen kevät tulee, kun kaikki sulamisvedet valuvat jokiin ja järviin?
Kotona sisällä  vihertää jo.. Suunnittelen kotipihaan istutuksia mielessäni. Olen leikannut lehdistä parhaita ideoita ja niitä sitten pikkuhiljaa ajattelin toteuttaa. Pensaat tuovat suojaa ja kukista on iloa pitkin kesää. Uskon kuitenkin, että kaikki tapahtuu yrittämisen ja erehtymisen kautta -  mökkihöppänällä ainakin.  Talvella on  mukavaa suunnitella ja näkee mielessään hyvin hoidetun, kauniin pihan. Totuus toki voi olla toista maata...Mitä se sitten tarkoittaakaan? 

Jäälle ei ole asiaa moottorikelkalla. Jään päällä riittää vettä ja sohjoa. Pilkkijöillä ei ole nyt helpot kelit.  Ostokset siis tehtävä markettien kalatiskeillä. Madekeittoa tekisi mieli. Kattilaan mateen lisäksi paljon kermaa, voita, perunoita, sipulia, mausteita  ja kasviksia = hyvälle maistuva kalakeitto. 



 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Mökkihöppänä - kävelevä perinne joulusta

Mökkihöppänä on vakaasti sitä mieltä, että kun viralliset joulupäivät ovat ohi, uusi vuosi vietetty, loppiainen mörnötetty -  alkaa odotus keväästä. Tammikuun päivät tuovat  lisää maan pinnalle osuvia keveitä valonsäteitä.  Sääennustaja kertoi, että  pakkaspäiviäkin on tulossa. Silloin voi hyvällä omallatunnolla pysyä sisällä ja lämmittää uunia, jotta varpaat pysyvät lämpiminä. Kunnes ulkolämpömittari ja sääennustajat heittävät kuperkeikkaa  Sitten täytynee kieritellä isoja lumipalloja, hakea hiiliä  ja kasata oikein kunnon lumiukko tai -akka. Leikkisyyttä ei saa unohtaa. Joskus ilo ja nauru tahtovat unohtua arjessa, mutta mökkihöppänän mielestä ne ovat tärkeitä. Ilonpisara voi joskus olla niin syvällä ja vaikeasti löydettävissä, mutta annas olla, kun se löytyy jostakin pienenpienestä kätköstä tai varpaanvälistä, miten hyvälle se tuntuukaan!

Mökkihöppänän perhe vietti joulua. Pöydässä oli hyvää itse tehtyä jouluruokaa, kaunis kattaus ja kynttilöitä. Perheen pienimmäinen halusi lähteä joulupukin mukaan jakamaan lahjoja muillekin. Joulupukkia ei siis tarvitse pelätä, koska hän on ystävällinen, lempeä ja luonnostaan oikeamielinen.  Vanhemmat ennenvanhaan uhkailivat, että jos et ole kiltti, pukki tuo vain risuja. Mökkihöppänä oli kiltti. Muistan vieläkin ruskeasilmäisen nukketytön tai valkoisen leikkipuhelimen. Lahjoja ei ollut montaa, mutta ne muistaa vieläkin. Aika hassu ajatus, että itsekin taitaa olla jo kävelevä perinne.. Onneksi edustan Still going strong -mummilajiketta.

Mökkihöppänän muistoissa säilyy, kun pienimmäinen kysyi jatkuvasti, että pusutellaanko tai aamulla  pienen pojan käpertyminen kainalooni. Voi sentään!  Elämä antaa lahjoja, pienenpieniä hetkiä, minuutteja, sekunteja -  ilonpilkahduksia.  Mukavia lumiakkapäiviä kaikille ja muistakaa katsella taivaalle. Sieltä se pilkahtaa - keväinen valonsäde!











maanantai 17. marraskuuta 2014

Väärän vänkyrä maanantai ja varis

Tämä maanantai on ollut kerrassaan väärän vänkyrä. Aamulla nukutti niin, että kellosta kuuluva vieno linnunlaulu kuulosti variksen raakkumiselta. Aamu oli hukassa. En löytänyt reipasta mieltäni mistään. Sellaisena päivänä pitäisi vetää aamulla lämmin täkki poskiin asti ja kertoa, etten aio tänään lähteä häiritsemään maailmaa eikä maailma mielellään tänään häiritsisi minua. Vaan todellisuus on toistamaata. Työpäivä meni onneksi jotenkuten vanhalla rutiinilla, kun ei vain alkanut pohtimaan mitään syvällisempää. Aivojen pintakerros oli ainoastaan käytössä. Ostin liian pieniä kirjekuoria, väärän numeroisen mustan värin tulostimeen ja kaiken kruunasi suklaalevy pahimpaan maanantaivänkyrään. Suklaalevy oikeasti osaa lohduttaa!  Suklaisen makupalan jälkeen olo vaihtuu lohduttomasta maanantain katumukseksi. Maanantai on siis kohta ohi ja toivon tiistain tuovan tullessaan aamuvirkeyden ja että töissä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.  Ostokset sujuisivat kuin leikki. Tulostin toimisi ja suklaalevyn tilalla olisi oranssinpunainen porkkana tuomassa katumuksen tilalle terveellisyyttä.

Sitäpä ei tiedä ennen kuin huomenaamulla. Kuuluuko kellosta västäräkki vai varis!


 Jäinen naamataulu!
 Tuulen leikkiä jään  päällä
 Jäinen joki järvessä
 Yksinäinen kuusi
Kahden virran ranta