sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Raikasta ilmaa ja havunneulasia

Havunneulanen on vahvempi kuin mökkihöppänä. Kun piha on puhdas, selän takana oleva mänty pudottaa välittömästi ison kopallisen neulasia ja tuuli ystävällisesti auttaa niiden levityksessä. Hyvää ulkoilua pihan puhdistaminen kuitenkin on. Aamulla käytiin kokemassa verkko. Järvi ei antanut tällä kertaa mitään. Pitkin järven pintaa leijaili hiljalleen aamuinen usva. Souturetken jälkeen oli virkeä olo. Kupillinen kuumaa kahvia kruunaa sunnuntai aamun. Puolukat punertuvat mättäillä ja odottelevat ensimmäisiä yöpakkasia. Syyskuun lopulla on jo syyspäivän seisaus jolloin yö alkaa vallata tilaa päivältä ja pohjoisessa siirrytään hiljalleen kaamos-aikaan. Kynttilälyhdyt syttyvät verannalle ja ympäri pihaa antamaan valoa ja tunnelmaa syysiltoihin. Mökkihöppänä on kynttilöiden suurkuluttaja. Tuli näyttää leijuvan saunan kiukaan alla oranssina tanssina. Ilta-aurinkokin näyttää kullanväriseltä. Kesämökillä huomaa värit jotenkin erityisen hyvin. Kevään hehkuva vaaleanvihreä, kesän puhtaat punaiset ja keltaiset, syksyn oranssit  ja talven hohtava valkoisuus. Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti