Puun henki

Mökkihöppänän äiti sanoi, että puilla on henki. Äitini kävi halaamassa pihatien varrella olevaa puuta ja kertoi sen antavan hänelle voimia. Äitini halasi puuta, vaikka oli hyvin tarkka siitä, miten käyttäydytään ja mikä oli soveliasta. Sitten kun kasvoin vanhemmaksi kiedoin joskus kädet vanhan männyn ympärille. Tunsin puun rungon huminan, kaarnan karheuden ja tuulen hienon tuiverruksen puiden latvuksissa. Vieläkin halaan joskus ohi kulkiessani mökkisaunan vieressä olevaa vanhaa, hienoa ja arvokasta tuulen ja tuiskun keskellä kasvanutta vanhaa  ikimäntyä. Tunnen sen rungon vahvuuden ja turvallisuuden. Ihan kuin jokin puun hengestä siirtyisi hetkeksi minuunkin.  Mänty kertoo minulle tarinaansa. Lapsena minulla oli leikkipaikka kotini läheisessä kuusikossa. Tunnen vieläkin vanhan kuusen oksiston vehreyden ja turvallisen olon kuusen alla. Metsällä on siis mökkihöppänälle erityinen merkitys. Metsän marjat, polttopuut ja kodin metsän eläimille. Puilla ja metsällä on oma sielu. Tällä hetkellä metsä on kätkeytynyt syyskuun illan turvalliseen pimeyteen. Vain tuulen havinasta tietää, että metsä on siellä tuttuna ja turvallisena.