lauantai 25. elokuuta 2012

Lintujen venetsialaiset

Mökkihöppänä  heräsi hiljalleen lauantaiaamuun. Elokuun aamun mökkipihalla kuului siritystä ja talitinttien tutut  titityyt. Pihan mäntyjen latvat olivat täynnä talvilintuja, jotka keskustelivat keskenään iloisesti. Kai ne vaihtoivat kesän kuulumiset - montako pientä lintua oli syntynyt, kuka oli jäänyt yksin tai löytänyt itselleen puolison pesän ja pienten linnunpoikasten hoitoon? Latvuksissa kävi  melkoinen kuhina ja ajattelin niiden pitävän lintujen venetsialaisia. Kekkereitä ennen ensimmäisen syystuulen saapumista. Jos osaisin lintujen kieltä kertoisin, että me ostetaan siemeniä ja talipalloja talven varalle, etteivät olisi turhan huolissaan. Toivottaisin tervetulleiksi uudet pienet linnut. Mökkihöppänä kuuli tänään, että lähistöllä asustaa ilves pienen poikasen kanssa. Ne käyvät kuulema juomassa vettä järvestä yhdessä. Olisipa onni nähdä ilves poikasensa kanssa! Illalla kun menemme nukkumaan, kuvittelen tassutusten äänen ja kuinka poikanen uskaltautuu katsomaan kuvajaistaan veden pinnalta. Hyvää yötä talitinteille, varpusille  ja ilveksen pojalle, toivottaa mökkihöppänä!

ps. mökkihöppänän vasempaan nimettömään ilmestyi toinen sormus - Sitoutuminen elämäni rakkaimman miehen kanssa (poikani ja pienen pojanpoikani lisäksi) Mökkihöppänän sydämessä asuu ilo ja valo.





1 kommentti:

  1. Onnea!
    Kauniisti sanottu, että sydämessä asuu ilo ja valo, olkoon se aina siellä!
    Ja kerrassaan upeita kuvia!

    VastaaPoista