lauantai 21. huhtikuuta 2012

Mökin verannan lasitus ja sumuinen lauantai

Mökkihöppänän aika on kulunut  nopeaan. Joskus kesäisenä sunnuntaina aika tuntuu seisahtuvan, Kellon viisarit viivyttelevät hiljalleen numeroiden päällä. Tänä huhtikuisen sumuisena päivänä kellon viisarit liukuvat tunnista toiseen.  Ulkona on riittänyt työtä, kun mökkiveranta sai uuden lasituksen.Verannalta purettua puuta, naulaa, sahanpuruja eli  piha on nähnyt siistimpiäkin päiviä. Laudat käytetään uudelleen, yrttilaatikot ja perunan kasvatuslaatikot saivat uutta materiaalia. Naulatkin irroitetaan ja laitetaan talteen. Pienissä asioissa voi säästää sekä rahapussia että luontoa.



Sumu on vallannut järven ja taivaanrannan

Rantakivet ovat hiljalleen tulleet esiin lumivaipan alta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti