Järvi jäätyy ja hiljenee

Tänään on ensimmäinen talvinen päivä. Auringonvalo käväisee taivaanrannassa keskipäivän aikaan. Järvi on jäätymässä. Pian se hiljenee eikä aaltojen pauhua kuulu. Talvella kuuluu vain talitinttien viserrys ja kylmän puhurituulen ujellus pitkin valkoista järvenjäätä. Onneksi on paljon puuta liiterissä! Me mökkeillään kesällä ja talvella. Kesäisin vietetään aikaa ulkona ja talvella voi tehdä puhdetöitä. Mitä ne sitten liekään? Mökkihöppänä kirjoittelee, opettelee kameran saloja (välillä aika mystinen härveli), askartelee, vähän maalaa ja ukkokulta  laittaa hyvää ruokaa. Eilen oli aurajuustopunajuuria ja kermaista lohta - purjoa säästelemättä. Siihen hiukan salaattia - nam. Valitettavasti ei voi syödä niin paljon kuin haluaisi. Muuten menee vaateosasto uusiksi talven edistyessä. 

Tiesittekös, että 1600 ja 1700 luvulla joulukuun nimi oli talvikuu! Mökkihöppänä odottaa talvikuuta, silloin vietetään lapsenlapseni syntymäpäivää, ollaan joulumessuilla ja pikkuhiljaa valmistellaan joulua. Tänä vuonna joulu onkin Joulu, koska tiedän, että pienellä pojalla syttyy silmiin joulutähdet hänen ihmetellessä piparimuotteja ja lahjakääröjä. Samalla hän sytyttää joulutähdet aikuistenkin silmiin!

Järvenaalto jäätyy

Vaaleanpunainen heijastus jäähileissä

Viimeinen auringonkajo

Aalto odottaa sulamista

Metsän eläin?

Huolenkantaja

Jos olisin ennen muinoin asunut keskiaikaisessa kylässä, ukkokulta olisi ollut nuolenkantaja ja mökkihöppänä huolenkantaja.  Huolenkantajaa on tasapainottanut  höyhenenkevyt onnellisuus - kun lapset syntyivät olin ja olen ihkuonnellinen heistä, eikä se onnellisuus  koskaan häviäkään. Lisämausteeksi olen saan olla mummi ja bonusmummi. Mökkihöppänä on saanut rakkaan ukkokullankin. Joskus aikoinaan lasten harrastuksissa skeittihallissa, lumilautailussa tai ratsastuksessa,  pistin kädet silmille, kun pelkäsin heidän puolestaan.  Huoli ja pelko ei tahdo hävitä, vaikka lapset ovat jo lentäneet pesästä. Tahtoisin vieläkin laittaa kädet silmille.  Jossakin kurssilla opin, että mielessä voi liikkua päivittäin tuhansia ja tuhansia ajatuksia. Eikä ne kaikki ole välttämättä rakentavia tai  edes totuudenmukaisia. Opin antamaan negatiivisten ajatusten mennä menojaan pitkin järvenselkää. Tuivertakoon ne  tuiskutuulena pitkin selkosia, tummia kuusikkoja, soita ja kivikkoisia merien rantoja. Tuokoon valkoiset poutapilvet leppoisia tuulenhenkäyksiä - vieden hiljalleen oikeaan suuntaa - meitä kaikkia.

Täysikuu

Tänä iltana on täysikuu. Kuu  heijastaa  hopeisen valkoista valoaan. Vedenpintaa pitkin juoksee pieniä hopeisia tähtiä. Sanotaan, että täysikuu vaikuttaa uneen. Mökkihöppänään kuu vaikuttaa. Pyörin vuoteessani lakanat ja täkit kierteelle. Joskus kolmen aikaan tuntuu sille, että voisi istua kiikkutuoliin ja katsella yön hohtoa ja pimeyttä. Kuu luo valoaan pitkin kuusikkoja, viivähtää koivujen oksistoissa ja jatkaa matkaansa pitkin puolukkamättäitä - kadoten aamuun. Se luo tarinoita, liikuttaen hiljalleen valtameriä ja ´varsinkin mökkihöppänän unta. Mutta aamulla on sunnuntaiaamu ja ukkokulta keittää puuroa ja kahvia. Sillä jaksaa eteenpäin, vaikka takana on täysikuun täyttämä uneton yö.

Hopeinen kuu luo

järvelle siltaa

Tumman järvenpinnan hopeiset tähdet