Valokuvaaminen on mukavaa ja vanhoja kuvia tulee silloin tällöin selattua. Useammin pitäisi kuvista teettää ihan perinteisiä kuvia, eikä jättää läppärin uumeniin. Viikonloppuna halusin kuvata erästä parhaista asioista, mitä elämässä kokee. Nuoren parin vihkitilaisuus ja heidän lapsensa kastehetki oli herkkä ja kaunis. Siksipä jätin kameran pois ja keskityin keräämään kauniita muistoja. Pohdin, miksi ilontunnekin tuo kyyneleet silmäkulmiin. Joskus olen kateellinen ihmisille, jotka pysyvät peruslukemilla, olipa kysymys surusta tai ilosta. Miksihän niin, voisihan sitä olla iloinen siitäkin, että näyttää tunteensa, surun ja ilon, silloin kun sille tuntuu. Sanotaan, että tunteet on tehty käytettäviksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti