Ikävä istuu olkapäällä

Ensimmäistä kertaa lasten lähdettyä kotoa, tunsin ihan pohjatonta ikävää. En tiedä mistä ikävä ilmestyi olkapäälleni. Leivoin mustikkapiirakkaa ja kuulin korvissani hyväntahtoista nahistelua, kysymyksiä... Jatkuvan  nälän äänen, mikä se sitten liekään. Kuulin  mopon hurinan varaston kulmalla, ja  olohuoneen taukoamattoman tarinoinnin. Miten se kaikki voikaan tallentua molempiin korviini. Ja olen tallentanut sitä monia gigamegatavuja huomaamattani.  Ymmärrän nyt, että muistoillakin on äänet, tuoksut ja värit. Nyt istuu Hiljaisuus sohvalla ja television edessä. Minun on luotava nyt omat ääneni ja......syötävä marjapiirakkani.